Joulu on kohta ovella mutta wanha koira sen kun vain treenaa!

Tätä kirjoittaessani on vain muutama päivä siihen, kun Helsingin Messukeskus täyttyy koirista.
Tuhansien rotukoirien joukossa nähdään tänä vuonna myös ainakin yksi monirotuinen, kun allekirjoittanut tassuttelee tanssilavalle. Emäntäni on suostumuksellani lupautunut esittelemään lajiamme suurelle yleisölle – toivottavasti myös tulevat katsomaan!

Emäntä kertoi käyneensä tilaamassa joku aika sitten esiintymispuvunkin minulle: kultainen kaulanauha, josta roikkuu kultaisia helmiä. Ei kuulosta yhtään pahalta, varsinkaan kun emäntä lohdutti, ettei kyseessä ole oikea kulta, vaan kullanväri. Tuskin olisin jaksanut kantaa puhdasta kultaa kaulassani, vaikka hyväkuntoinen olenkin.

Ja kun tuli tuo kunto mainituksi on kerrottava, että tämä tanssiminen kyllä pitää iäkkäämmänkin koiran hyvässä kunnossa, se suorastaan nuorentaa!

Olimme nimittäin eräänä syysiltana harjoittelemassa marketin parkkipaikalla. Opettelin siinä juuri takaperin pyörimistä (jota ei sitten nähdäkään messarissa emännän sairastumisen vuoksi pidetystä treenitauosta johtuen), kun eräs mies tuli siihen lähelle katselemaan. Lopulta hän sanoi emännälleni:
- Kylläpä osaa jo paljon tuo pentu, olet kyllä todella paljon ehtinyt jo opettaa sille!
Emäntää vähän nauratti, kun hän aloitti:
- No ei tämä nyt niin pentu enää ole, täyttää jouluna 11…
Mies keskeytti emännän melkein jo vihaisena:
- Kyllä yksitoistakuinen on ihan pentu vielä!
Emäntää nauratti vielä enemmän (allekirjoittanut kylläkin röyhensi rintaansa…) kun hän jatkoi:
- Niin, vuotta. Miina täyttää tänä jouluna yksitoista vuotta.
Mies oli hetken hiljaa ja totesi ettei olisi ikinä uskonut.

Eikä ole moni muukaan uskonut, ja ihmekös tuo! Olen omastakin mielestä kovasti nuortunut ja kuntokin on kohentunut kesän aikana. Lisäsin alkuvuodesta ruokavaliooni raa’at lihat ja luut, ja niistäkös sitä vanhuskin saa voimaa! Emäntäkin on alkanut kehua, että reisissäni alkavat taas lihakset pullottaa…

Laadukkaan ravinnon ja reippaan ulkoilun lisäksi laitan suuren osan nuorennusleikkaustani koiratanssin ansioksi. Tanssiminen on todella mukavaa! Innostun kovasti harjoituksissa, ja emäntäni saa vähän jo toppuutellakin välillä.

Mistä mieleeni juontuukin, että hyvä että toppuuttelee. Taukoja on nimittäin pidettävä, myös innokkaimman harrastajan. Eihän sitä pelkällä innolla eteenpäin pääse tässäkään lajissa, vaan uutta on opeteltava koko ajan. Ilman riittäviä taukoja ei vanha, jos kohta ei nuorikaan, koira opi. Siksi onkin hyvä, että välillä (vaikka juuri kun olen oikein vauhtiin päässyt) emäntäni kehottaa minua ”olemaan koira”. Se tarkoittaa, että voin mennä sivummalle haistelemaan ja vähän juoksentelemaan.

Taukojen jälkeen on paljon kivempi taas jatkaa harjoituksia. Uskokaa wanhaa koiraa, kokemusta on!

Jaahas, aika pukea vaaleansininen huivi kaulaan ja lähteä – mihinkäs muualle kuin tanssimaan!

Maukkaita jouluherkkuja kaikille!

Miina

[takaisin]