| Takaisin
edelliselle sivullea
|
Wanhan Koiran Tanssipäiväkirja, osa 3
Kuten moni jo varmaan tietääkin, on meidän poppoo muuttanut Tampereelle.
Ja viereiseen kaupunginosaan, mistä reilut kaksi ja puoli vuotta sitten
lähdettiin. Ympyrä on siis tavallaan sulkeutunut. Minä jotenkin
aavistelinkin, ettei se meidän etelänkiertue kauan kestäisi, siksi
tiheään me olemme Tampereella ravanneet tässä välissäkin!
Vähän yli kahdessa ja puolessa vuodessa sitä ehtii koirakin kaikenlaista.
Ensin asuimme seitsemän kuukautta Vantaan Hiekkaharjussa, missä minä
vietin lähinnä eläkeläispäiviä. Tylsääkin tylsempää - en halua käyttää
enempää aikaa tuon mitään tekemättömyyden ajan muisteloon! Ainoa
tehtäväni tuntui olevan nuoren Vimma-kelpien kouliminen
yhteiskuntakelpoiseksi. Alentavaa touhua, näytellä nyt hampaita
nuorisolle!
Seuraavat kaksi vuotta asuimme Riihimäellä. Tai kuten paikalliset
sanovat: Riihimäessä. Se oli sentään mukavaa aikaa: tuo emäntä innostui
taas aktiiviseen harrastamiseen, ja Wanha Koirakin pääsi osallistumaan.
Ensin minä pääsin Janakkalan Koirakerhon eläköityneille, mutta varsin
ansioituneille, ikäkoirille tarkoitettuun Atsalea-ryhmään, jossa
opettelin agility-esteitä. Talven mittaan innostuin kovasti moisesta
hyppimisestä, mutta emännän mielestä jokin meni pieleen. Vaikka niin
hienosti loikin esteiden yli häntä ympyrää heiluen.
Selvisihän se, emännän mielestä minä en enää näe kunnolla! Hän väittää,
että aita-nimisissä esteissä on rimatkin, joiden yli pitäisi hypätä –
minä en rimoja huomannut vaan hyppäsin reippaasti siivekkeiden yli.
Yritin kovasti näyttää, miten helppoa se on, mutta emäntä piti tiukasti
kiinni kannastaan: ei agilityä.
Voi surkeus! Minä kun olin jo tottunut siihen, että pääsen ainakin
kerran viikossa harrastamaan. Nytkö se sitten taas koittaisi, tylsääkin
tylsempi vanhuus!
Mutta emännälläkin välähtää joskus, ja hän keksi alkaa opettaa minulle
koiratanssiliikkeitä. Ja kuten olen jo aiemmissa päiväkirjoissani
kertonut, olin heti alusta lähtien todella lupaava. Ja tässä sitä ollaan,
Tampereella tanssimassa!
Eikä loppua näy, sitä paitsi toinen kääpiökokoisista asuinkumppaneistani,
Onni, on ilmoittanut myös siirtyvänsä pääsääntöisesti tanssipuolelle –
Onnia kun niin kovasti pelottaa tottelevaisuuskehässä. (Ei hän sitä
kyllä myönnä, mutta Wanha Koira tietää asioita sanomattakin.)
Pikkaisen tuuliajolla tässä on kuukauden päivät oltu, kun emäntä ei ole
vielä saanut aikaiseksi viedä meitä koirakerhoon. Mutta asiaan on
tulossa parannusta. Toinen talossani majaileva kääpiö, Tiuku, aloittaa
tottistreenit Lempäälässä LeVek-nimisessä kerhossa. Ja kuin vahingossa
emäntä otti treeniaikaa sovittaessa puheeksi myös koiratanssin (saatoin
hieman vaikuttaa asiaan iskemällä emäntää tassulla koko puhelun ajan),
ja langan toisesta päästä kuulin selvästi innostuneen äänen: olisiko
mahdollista että järjestäisimme LeVekiin tanssiopetusta!
Niin siinä sitten kävi, että emäntäni lupautui opastamaan uusia
harrastajia koiratanssin saloihin – ja ilman minua se ei tietenkään
kävisi päinsä. Olen lupautunut esittämään kaiken osaamani ja
harjoittelemaan ahkerasti uusia temppuja, kunhan palkasta sovitaan (lihapulla
esimerkiksi käy erinomaisesti). Ja kunhan minä vain pääsen tanssimaan
jatkossakin, en ole mielestäni vielä riittävän vanha siirtymään
eläkkeelle!
Maineeni on kiirinyt jo Satakuntaankin asti: emäntä jutteli päivänä
eräänä, että lähtisimme Säkylään esittelemään koiratanssia sikäläisille
koiraharrastajille. Sopii kyllä – koska lähdetään! Saan kuulemma
kaulaani emännän Englannin Cruftsista ostaman uuden, hienon tanssipannan…
Aurinkoisin terveisin
Miina, Tampereelta
[takaisin] |
|