Kirjoituksia Onnista, julkaistu Göötti-lehdessä

Kaksi askelta eteen, yksi taakse…


Muistatteko vielä Onnin, gööttinuorukaisen, josta kirjoitin viime vuoden toisessa Göötti-lehdessä?
Onnilla oli tämä pikkuinen ongelma: se käy helposti ylikierroksilla. Kirjoitin siitä, miten se haukkui ja miten ongelmaan oli puututtu. Kirjoitukseni lopussa lupasin palata vielä asiaan. Nyt on kulunut jo yli vuosi siitä, kun Onnin ongelmaa alettiin ratkaista. Minkälainen koira minulla nyt on?

Onni on muuttunut paljon edukseen. Minä tietenkin Onnin omistajana olen sitä mieltä, mutta myös naapurit ja muut koiralaiset ovat kiinnittäneet huomiota Onnissa tapahtuneeseen muutokseen. Onni on rauhallisempi, se ottaa kontaktia, se kuulee, se keskittyy. Yksi syy muutokseen on varmastikin ikä – eihän melkein kaksivuotias ole enää samanlainen höselö kuin alle vuoden vanha koira! Toinen merkittävä syy on kastraatio. Onni kastroitiin kesän alussa, ja nartut alkoivat nopeasti jäädä vähemmälle huomiolle. Kastraatio on osoittautunut monellakin tapaa hyväksi ratkaisuksi: Onni ei sählää juoksuisten narttujen perässä (nostaa hirmuisesti stressitasoa!), ja toisaalta se tulee toimeen myös vieraiden urosten kanssa (taas eliminoituu yksi stressitekijä!). Kastraation haittapuolet (kuulemma) ovat lihominen ja laiskistuminen, joista kummastakaan ei ole näkynyt oireita Onnin kohdalla. Hoikkana pysyy kyllä, kun lenkkeillään reippaasti ja ruoka-annokset pidetään kulutukseen nähden sopivina. Mielen vireys ei ole kyllä yhtään laskenut, Onni on yhtä ”aina valmiina” kuin ennen leikkaustakin.

Huomattava syy Onnin olemuksessa tapahtuneeseen muutokseen on koulutus. Nyt jo uskallan puhua koulutuksesta, sillä olen voinut aloittaa jo varsinaisen tottelevaisuuskoulutuksen – tavoitteena osallistua kokeisiin! Edellisen juttuni kirjoittamisen aikaan Onnin kanssa voi harjoitella temppuja ja liikkeitä, jotka eivät edellytä paikallaoloa. Nykyään myös paikallaolo sujuu hienosti (Onniin suhteutettuna tietenkin: paikallaan makuulla Onni pysyy hyvänä päivänä puoli minuuttia!), ja olemme todellakin voineet aloittaa tottelevaisuuskokeessa vaadittavien asioiden harjoittelun. Lähiaikojen tavoitteena on osallistua tottelevaisuusharjoituksiin ryhmässä. Toistaiseksi Onnin keskittyminen edellyttää häiriötekijöiden minimoimista, käytännössä harjoittelua takapihalla, keskenämme.

Kuulostaako aika hyvältä? Onhan se. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin tuossa edellä olen kuvannut Onnia hyvinä päivinä. Eihän se nyt aina ihan noin toimi. Välillä Onnilla on huono päivä, jolloin keskittyminen on vaikeaa ja kaikki, ihan pienimmätkin asiat, voi koitua häiriöksi ja nostaa Onnin stressitasoa. Onneksi olen oppinut tarkkailemaan ja tuntemaan koiraani niin, että huonon päivän tunnistaa jo aamulenkillä. Tällaisina päivinä en sitten vaadi koiralta niin paljon. Työ toki kuuluu ohjelmaan huonoinakin päivinä, mutta silloin teemme jotain, mistä tiedän Onnin pitävän ja mikä sille on helppoa. Paljon onnistumisia huononakin päivänä takaa paremman seuraavan!

Onnilla oli syksyllä hieman pidempi huonojen päivien jakso. Syy oli perheeseeni tullut uusi koira, Tiuku. Tiuku ei ollut enää pieni pentu, ja ensimmäinen juoksukin alkoi melkein heti koiran tultua meille. Juoksun jälkeen alkoikin sitten taistelu kakkospaikasta laumassa: Tiuku narttuna tahtoi ottaa itselleen kuuluvankin paikan lauman kakkosena. Onnin mielestä Tiuku oli kuitenkin uusi tulokas, jonka ei sovi noin vaan hyppiä silmille. Onni ja Tiuku kamppailivat pitkän aikaa asemistaan, kunnes sopu löytyi, tosin aika paljon minunkin avustuksellani. Taistelu asemasta aiheutti Onnille luonnollisesti stressiä, ja muutenkin uusi koira lisäsi sitä jo ennestään. (Tiukukaan ei ole mikään jäyhäjököttäjä …) Kohonnut vireystila aiheutti puolestaan sen, että Onni reagoi herkemmin kaikkeen muuhunkin. Palattiin yhdessä rysäyksessä lähtöpisteeseen. Hetken jo luulin, ettei Onni enää rauhoitukaan eikä sopeudu uuteen tilanteeseen, mutta en halunnut antaa periksi. Halusin, että Tiuku jää, ja Onnin olisi vaan sopeuduttava siihen. Alkoi kova työ, jonka tuloksista voi nauttia jo nyt: on kuin minulla olisi aina ollut kolme koiraa. Toki tällä kertaa minulle ja Onnille oli hyötyä kaikesta aikaisemmin opitusta, ja loppujen lopuksi eteenpäin loikittiin aimo harppauksin.

[takaisin]